EsPan valmennus vahvistuu, A- ja B-junioreiden valmennustiimi kasassa

9.10.2020

 

Etelä-Espoon palloon on palkattu kaksi uutta seuravalmentajaa. Jesse Pekkonen (UEFA B) siirtyy EsPaan Pallo-Pojat Junioreista (PPJ) ja hän ottaa ensi kaudella vastuulleen 5v5-ikäluokkien joukkueita. Ennen PPJ:ta Jesse on valmentanut Korson Palloseurassa, jossa hän on suorittanut työn ohella myös liikunnanohjauksen perustutkinnon.

Toisena uutena vahvistuksena seuran valmennukseen on palkattu Markus Aho (A-tason valmentajakoulutus). Markus siirtyy EsPaan Salon Wilppaasta, jossa hän on viimeksi toiminut miesten edustusjoukkueen (3.div.) vastuuvalmentajana. Markus on työskennellyt kasvatusalalla 10 vuotta ja koulutukseltaan hän on sosionomi (AMK), minkä lisäksi hän on suorittanut liikunnan ammattitutkinnon. Jalkapallovalmennuksesta hänellä on 20-vuoden kokemus akatemia-/kykyvalmentajana, junioripäällikkönä sekä joukkuevalmentajana pikkujunnuista B-junioreihin asti ja miesten edustusjoukkueen vastuuvalmennuksesta. Pelaajakokemusta hänellä on 1. divisioonasta saakka.  

Markuksen rekrytoinnin myötä A- ja B-junioreiden yj-joukkuiden valmennustiimin runko on kasassa. Markus toimii joukkueiden vastuuvalmentajana. Joukkueiden fysiikkavalmennuksen ottaa vastuulleen EsPassa kohta kaksi vuotta junioreita valmentanut, ja EsPan miesten edustusjoukkueen (3.div.) fysiikkavalmennuksesta vastannut, liikuntabiologian maisteri Shashank Mane. A- ja B-joukkueiden valmennustiimi täydentyy myöhemmin vielä maalivahtivalmentajalla. Uusi valmennustiimi aloittaa 1.11.2020.

Toivotamme Jessen ja Markuksen lämpimästi tervetulleeksi keltavihreisiin sekä onnea ja menestystä uudelle A-B -valmennustiimille!

 

Lisätietoja:

Jussi Mononen, puheenjohtaja: p. 040 525 1549

Etelä-Espoon Pallo (EsPa) on Espoossa Matinkylän, Olarin ja Suurpellon alueella toimiva jalkapalloseura joka on perustettu vuonna 1988 jatkamaan Matinkylän Mahdin jalkapallojaoksen toimintaa. Seurassa on yli 700 rekisteröitynyttä pelaajaa, 4-vuotiaista jalkapallokoululaisista aikuisten kilpa- ja harrastejoukkueisiin. www.etelaespoonpallo.fi