EsPa
Etelä-Espoon Pallo ry eli EsPa on perustettu 1988 jatkamaan maineikkaan yleisseuran Matinkylän Mahdin jalkapallotoimintaa. Seurassa on tällä hetkellä noin 450 rekisteröityä pelaajaa, jotka muodostavat yhden miesjoukkueen sekä 12 poikajoukkuetta H – A junioreissa.
Seura luo edellytykset jalkapallon harrastamiselle lajista kiinnostuneille tytöille ja pojille Matinkylän ja Olarin ympäristössä. Lajiin syttyminen tapahtuu kesäisin järjestettävässä jalkapallokoulussa. Lähinnä 6-7 vuotiaille pojille ja tytöille tarkoitettuun Jalkapallokouluun osallistuu vuosittain noin 80 lasta. Toiminta jatkuu jalkapallokoulun jälkeen syksyllä kouluharjoituksilla ja joukkueet perustetaan seuran johdolla kevään aikana. Joukkueita vetävät pelaajien vanhemmat seuran avustuksella. Joukkueissa toiminta etenee pitkälti joukkueiden asettamien omien tavoitteiden mukaan.
Hyvien harjoitteluolosuhteiden myötä EsPa:n joukkueet pystyvät nykyisin suuntaamaan mm. kilpailulliset tavoitteet entistä korkeammalle. Tavoitteita asetellessa huomioidaan edelleen nappulaurheilun ja meneillään olevan ikävaiheen leikinomaisuus ja hauskanpito.
Seura noudattaa Suomen Palloliiton Kaikki Pelaa sääntöjä ja kaikki toimintaan osallistuvat seuran juniorijoukkueet laativat vuosittain Suomen Palloliiton Operaatio Pelisääntöjen mukaiset Vanhempien ja joukkueen johdon pelisäännöt sekä Pelaajien ja joukkueenjohdon pelisäännöt.
EsPa:n joukkueet pelaavat Suomen Palloliiton ja sen Uudenmaan piirin sarjoissa sekä Espoon Liigassa. Seuran joukkueet osallistuvat vuosittain mm. Ruotsissa ja Tanskassa järjestettäviin kansainvälisiin turnauksiin sekä perinteisiin Ålandia -, Helsinki - ja Itämeri Cup:iin useilla joukkueilla.
EsPa:n eri joukkueet ovat vuosien varrella voittaneet lukuisia turnauksia ja muutaman kerran Uudenmaan piirin mestaruuden. Parhaaseen menestykseen ovat yltäneet vuonna 1985 ja 1989 syntyneiden poikien joukkueet, jotka ovat olleet useana kesänä esim. Helsinki Cupin loppuotteluissa. Miesten joukkue pelaa piirin III-divisioonassa.
Seura järjestää vuosittain erittäin suositun nuorempien ikäluokkien oman EsPa - Iso Omena turnauksen, joka pelataan Matinkylän urheilupuiston ja Tiistilän sekä Matinkylän koulujen kentillä. Seuran joukkueet järjestävät lisäksi myös omia ikäkausiturnauksiaan sekä Uudenmaan piirin Pelikaruselleja.
Seuran joukkueet harjoittelevat kesällä lähes kaikilla Matinkylän ja Olarin alueen kentillä. Talvella ovat käytettävissä Myntinsyrjän ja Tapiolan Arenan harjoitushallit sekä Haukilahdessa, Matinkylässä ja Olarissa sijaitsevien eri koulujen liikuntasalit. Matinkylän urhelupuiston keinonurmi- ja hiekkatekonurmikentät on myös osan loppusyksyä ja alkukevättä käytössä. EsPa on seurana myös osakkaana Myntinsyrjän jalkapallohallin omistavassa Espoon Jalkapalloilun Tuki Oy:ssä.
Seuran organisaatio koostuu pääasiassa pelaajien vanhemmista, joita on vapaaehtoisesti mukana eri tehtävissä noin 100 henkilöä. Seuran valmennuspäällikkö vastaa seuran valmennuslinjan kehittämisestä ja sen noudattamisesta seuran joukkueissa sekä seuran junioritoiminnan, jalkapallokoulun ja nuorimpien ikäluokkien kehittämisestä.
Jalkapallon harrastaminen on moniin muihin urheilulajeihin verrattuna edullista. Seuran kausimaksu vuonna 2010 jäsen- ja harjoitusvuoromaksuineen on 230 euroa/pelaaja. Lisäksi joukkueet perivät tavoitteiden ja tarpeiden mukaisen kohtuullisen lisämaksun, jotka usein käytetään yhteisten varusteiden ja turnausmaksujen maksamiseen. EsPa:ssa on vuoden 2010 alusta käytössä sisaralennusjärjetelmä. Seuran pelaajamaksussa on käytössä sisaralennus, joka koskee samassa taloudessa asuvia alle 18-vuotiaita jäseniä siten, että ensimmäinen jäsen maksaa täyden pelaajamaksun ja seuraavat jäsenet 50 eurolla alennetun maksun. Joukkueet ilmoittavat seuralle maksamisen yhteydessä muiden sisarusten nimet ja joukkueet alennuksen varmistamiseksi. Sisaralennus ei koske jalkapallokoulua eikä vajaiden kausien maksuja. Jalkapallokoulussa on käytössä oma järjestelmänsä. Sisaralennus jalkapallokoulussa on 20 euroa kunkin jakson maksusta koskien perheen muita jalkapallokoululaisia. 20 euron alennukseen oikeuttaa myös alle 18-vuotias pelaaja jossain EsPa:n joukkueessa.