Seuran säännöt
1 §
Yhdistyksen, jota näissä säännöissä nimitetään seuraksi, nimi on Etelä-Espoon Pallo r.y.
Seura on perustettu joulukuun 28. päivänä 1988. Seuran kotipaikka on Espoon kaupunki. Seuran kieli on suomi.
Seura kuuluu jäsenenä Suomen Palloliitto - Finlands Bollförbund r.y:een, josta näissä säännöissä käytetään lyhennystä SPL.
2 §
Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapallon, toimialueellaan tavoitteena jäsenistön ruumiillisen, henkisen ja sosiaalisen kunnon kehittäminen.
3 §
Tarkoitustaan seura toteuttaa tarjoamalla jäsenilleen
– liikuntatoimintaa
– harjoitus-, koulutus-, valmennus- ja kasvatustoimintaa
– tiedotus- ja valistustoimintaa
– kuntoliikuntaa ja muuten vastaavaa toimintaa sekä välittämällä jäsenilleen voittoa tavoittelematta urheiluvälineitä ja -asusteita.
Seura voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja. Seura voi omistaa toimintaansa varten tarpeellisia kiinteistöjä sekä omistaa ja ylläpitää urheilulaitoksia.
Aatteellisen toimintansa tukemiseksi seura voi järjestää huvi- ja tanssitilaisuuksia, rahankeräyksiä ja arpajaisia, harjoittaa kustannus- ja monistustoimintaa sekä bingotoimintaa. Seura voi ylläpitää yhdessä toimipaikassa majoitus- ja ravitsemusliikettä.
4 §
Johtokunta voi hyväksyä seuran varsinaiseksi jäseneksi henkilön, joka sitoutuu noudattamaan seuran, SPL:n piirin ja SPL:n sääntöjä sekä sääntöihin perustuvia määräyksiä sekä seurassa toimivien joukkueiden pelisääntöjä.
Seuran kokous voi johtokunnan esityksestä päätöksellään kutsua seuran kunniajäseneksi henkilön, joka on edistänyt huomattavasti seuran toimintaa. Kunniajäsenen arvo on elinikäinen. Kunniajäsen on kokonaan vapautettu seuran jäsenmaksusta.
Seuran kokous voi päätöksellään kutsua kunniapuheenjohtajaksi seuran puheenjohtajana ansiokkaasti toimineen henkilön. Kunniapuheenjohtajan arvo on elinikäinen. Kunniapuheenjohtaja on myös kokonaan vapautettu seuran jäsenmaksusta.
Seuran johtokunta voi hyväksyä kannattavaksi henkilöjäseneksi yksityisen henkilön ja kannattavaksi yhteisöjäseneksi oikeuskelpoisen yhteisön, jotka tukevat seuran toimintaa suorittamalla vuotuisen tai kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun.
5 §
Jäsenellä on oikeus erota seurasta, jos hän on tehnyt erostaan kirjallisen ilmoituksen seuran johtokunnalle tai sen puheenjohtajalle tai jos hän on ilmoittanut erostaan seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkitsemistä varten.
6 §
Johtokunta voi erottaa seurasta jäsenen, joka laiminlyö jäsenmaksunsa suorittamisen tai toimii seuran sääntöjen tai päätösten vastaisesti.
7 §
Seuran päätösvaltaa käyttää seuran kokous. Seura pitää vuosittain yhden (1) vuosikokouksen syys-marraskuussa
Vuosikokouksen tehtävät:
Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi (2) ääntenlaskijaa.
Todetaan kokouksen laillisuus.
Esitetään toiminta- ja tilikertomuksen tilintarkastuslausuntoineen edelliseltä toimintakaudelta.
Päätetään edellisen tilikauden tilinpäätöksen vahvistamisesta.
Päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tili- ja vastuuvelvollisille.
Määrätään varsinaisten jäsenten ja kannattavien henkilö- sekä yhteisöjäsenten jäsenmaksun suuruus seuraavalle kalenterivuodelle ynnä kertakaikkisen kannattajajäsenmaksun suuruus.
Päätetään johtokunnan jäsenten lukumäärä, kuten sääntöjen 13 §:ssä määrätään.
Valitaan johtokunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä muut jäsenet sekä kaksi (2) tilintarkastajaa ja yksi (1) varatilintarkastaja.
Vahvistetaan seuran toimintasuunnitelma ja talousarvio seuraavalle kalenterivuodelle.
Käsitellään muut kokoukselle esitetyt asiat.
8 §
Kokouksessa ratkaistaan asiat yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli näissä säännöissä ei jonkin asian ratkaisemisesta toisin määrätä.
Henkilövaaleissa sekä suljetuissa lippuäänestyksissä äänten mennessä tasan asia ratkaistaan arvalla. Muissa tapauksissa se mielipide voittaa, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.
Kaikissa kokouksissa suoritetaan vaadittaessa suljettu lippuäänestys.
Jokaisella viisitoista (15) vuotta täyttäneellä varsinaisella jäsenellä on kokouksessa yksi ääni. Kunniajäsenellä, kunniapuheenjohtajalla, kannattavalla henkilöjäsenellä ja kannattavalla yhteisöjäsenellä on kokouksessa puhe- mutta ei äänioikeutta. Valtakirjalla ei saa äänestää.
9 §
Seuran sekä sen johtokunnan, jaostojen ja valiokuntien kokouksissa on pidettävä pöytäkirjaa. Seuran kokouksen pöytäkirjat on kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava sekä valittujen pöytäkirjantarkastajien tarkastettava.
Johtokunnan, jaostojen sekä valiokuntien pöytäkirjat tarkastetaan heti tai seuraavassa kokouksessa.
Seurassa toimivien joukkueiden on noudatettava seuran, SPL:n ja sen piirien sääntöjä, määräyksiä ja ohjeita.
10 §
Seuran tilit päätetään kalenterivuosittain. Tilit on jätettävä tilintarkastajille viimeistään kolme viikkoa ennen vuosikokousta tarkastettaviksi, ja ne tulee palauttaa johtokunnalle lausunnolla varustettuna kahta viikkoa ennen vuosikokousta.
11 §
Seuran kokouksen kutsuu koolle johtokunta. Kutsu seuran kokouksiin on toimitettava jäsenille joko kirjallisesti tai seuran paikkakunnalla ilmestyvässä sanomalehdessä julkaistavalla ilmoituksella vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta.
Seuran kokouksessa käsiteltäväksi aiottu asia on ilmoitettava johtokunnalle vähintään seitsemän päivää ennen kokousta. Jos kokouksessa aiotaan päättää asioista, joista yhdistyslain tai näiden sääntöjen mukaan on mainittava kokouskutsussa, on niistä tehtävä kirjallinen esitys johtokunnalle ennen kokouskutsun julkaisemista.
Ylimääräinen kokous pidetään, milloin johtokunta katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin yksi kymmenesosa (1/10) seuran äänioikeutetuista jäsenistä vaatii sitä johtokunnalta kirjallisesti erikseen ilmoitettua asiaa varten. Viimeksi mainitussa tapauksessa kokous on kutsuttava koolle yhden kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.
12 §
Seuran nimen kirjoittavat puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri ja taloudenhoitaja, heistä kaksi (2) yhdessä.
13 §
Seuran toimintaa johtaa, sen taloudenhoidosta ja omaisuudesta huolehtii ja vastaa sekä seuraa edustaa vuosikokouksen valitsema johtokunta.
Johtokuntaan kuuluu toimintavuodeksi kerrallaan valitut puheenjohtaja, varapuheenjohtaja sekä 3 - 5 muuta jäsentä. Johtokunnan jäsenten lukumäärä päätetään seuran kokouksessa.
Johtokunta kokoontuu puheenjohtajan - tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtajan - kutsusta, kun tämä katsoo sen tarpeelliseksi, tai kun puolet johtokunnan jäsenistä sitä vaatii.
Johtokunta on päätösvaltainen, kun puheenjohtaja - tai hänen ollessaan estynyt varapuheenjohtaja - ja hänen lisäkseen vähintään puolet sen jäsenistä on paikalla.
Johtokunnan tehtävänä on erityisesti:
Toimia seuran toimeenpanevana ja sen valvovana elimenä niin, että seuran tarkoituksen ja tavoitteiden mukaiset toiminnat toteutetaan suunnitelmien mukaisesti.
Suunnitella ja kehittää seuran toimintaa seuran tarkoituksen ja tavoitteiden mukaisesti.
Vahvistaa mahdollinen työnjako keskuudessaan.
Vastata seuran ulkopuolelle suuntautuvasta toiminnasta.
Vastata SPL:n ja sen piirien sääntöjen ja sääntöihin perustuvien ohjeiden seuralle asettamista velvoitteista.
Vastata seuran kokousten antamista velvoitteista.
Pitää jäsenluetteloa.
Hoitaa seuran taloutta.
Valita tarvittaessa sekä erottaa seuran palkatut toimihenkilöt sekä sopia heidän eduistaan.
Päättää seuran ansiomerkkien myöntämisestä sekä muiden kunnia- ja ansiomerkkien esittämisestä.
Luovuttaa tilit tilintarkastajille tarkastettaviksi vähintään kolme viikkoa ennen vuosikokousta.
Hyväksyä ja erottaa jäsenet sääntöjen 4 ja 6 §:ien määräämissä rajoissa.
14 §
Muutoksia näihin sääntöihin voidaan tehdä ainoastaan vuosikokouksessa, jos kokouskutsussa on muutosehdotuksesta mainittu ja kun vähintään kolmeneljäsosaa (3/4) kokouksen äänioikeutetuista jäsenistä muutosehdotusta kannattaa.
15 §
Päätös seuran purkamisesta tehdään kahdessa peräkkäisessä vähintään kuukauden väliajoin pidettävässä seuran kokouksessa, samalla äänimäärällä, kuin edellisessä pykälässä on mainittu sääntöjen muuttamisesta.
16 §
Jos seura puretaan, päättää viimeinen kokous, miten seuran varat on käytettävä jalkapalloilun edistämiseksi Espoon Matinkylän alueella, johon tarkoitukseen seuran varat ilman muuta on myös käytettävä seuran tullessa lakkautetuksi.
17 §
Muissa kohdin noudatetaan yhdistyslakia.
18 §
Saavutetut jäsenoikeudet säilyvät.
Patentti- ja rekisterihallitus on hyväksynyt nämä yhdistyksen säännöt ja merkinnyt yhdistysrekisteriin. Rek n: o 165318